Talon toimijat esittelyssä: Coach & Toverit

Coach&Toverit

Coach & Toverit Tourujoen Yössä 24.9.2016, Kuva: Jukka Salminen

”Coach & Toverit on suomenkielellä laulava ja tyylilajien viidakossa puikkelehtiva yhtye, jonka musiikkia voidaan kuvailla eräänlaiseksi neokupletiksi, helismaalaisilla vesillä soljuviksi pop-rock-schlagereiksi. Yhtye hypähtelee iloisesti ikuisten aiheiden suossa. Rakkaus, kuolema, kaipaus ja pettymys – perinteisiä aiheita raikkaasta, naivistisesta näkökulmasta käsin ja aina huomiseen luottaen.” kuvailee yhtye itseään. Yhtyeessä on neljä jäsentä: Coach: laulu & kitara, Sebastian Jylhä: kitara, mandoliini, haitari, urku, sekä laulu ja sen kaltaiset äänet, Usko Harras: rummut ja trumpetti, Antero Ulysseus Hanhi: basso, kitara ja laulu.

Bändin alkuräjähdys voidaan sijoittaa vuoden 2001 tienoille, mutta ensimmäisen kerran se on esiintynyt tällä kokoonpanolla vuonna 2008 Yläkaupungin Yössä, Ilokiven yläkerrassa täydelle salille. Musiikkia tehtiin aluksi kotistudiossa ja CD-levyjä kaupiteltiin lähinnä kavereille. Ensiesiintyminen saatiin, kun sana oli kiirinyt Radio Hearin korviin, josta tuli pyyntö esiintyä heidän klubillaan Yläkaupungin Yössä. Tätä varten täytyi sitten kasata keikkakokoonpano, Coach & Toverit on siis eräänlainen onnekkaan väärinkäsityksen hedelmä, jonka siemen lähti itämään, yhtye kuvailee.

Bänditoiminta on vakiintunut säännölliseksi viime vuosina ja yhtye harjoitteleekin kerran viikossa Lutakon tiloissa. Keikkoja on tullut tehtyä monenlaisissa kulttuuritapahtumissa ja viime vuonna julkaistiin yhtyeen ensimmäinen virallinen levy ”Ehkä vielä on koittava päivä”, joka sai hyvän vastaanoton kuulijoilta. Levyn julkaisu sai myös Keskisuomalaisen tituleeraamaan yhtyettä ”neokupletin mestareiksi”.  Bändi kertoo levyn valmistumisen olleen yksi hienoimmista kokemuksista, joka prosessina vahvisti bändiä yhteisönä. Yhtye ammentaa paljolti vaikutteita suomenkielisen kevyen musiikin historiasta ja nykypäivästä, mutta sekoittavat mukaan aineksia ympäri maailmaa. Ulkomaisilta kuulijoilta yhtye on saanut kommenttia, että heillä on ”hyvää Suomimeininkiä” ja ”Kaurismäkeläisyyttä”.

Coach&Toverit2

Kuva: Kalle Parkkonen

Jäsenet ovat tunteneet toisensa lapsista asti ja myös musiikkia on työstetty pitkään yhdessä. Nykyisessä Coach & Toverit –materiaalissa näkyy kunkin jäsenen musiikillinen suuntautuminen, näin yhdistyvät iskelmä, proge, rock ja elektroninen musiikki. Erilaisista lähtökohdista ponnistetaan yhteiseen päämäärään!

Yhtyeen jäsenillä on paljon muistoja Tanssisali Lutakosta nuoruusvuosilta, se tuo treenaamiseen omanlaisen fiiliksensä. Heidän mielestään on hauskaa törmätä muusikkokavereihin treenipäivinä ja vaihtaa kuulumisia, talo siis edistää heidän mielestään yhteisöllisyyttä ja siellä on mieluisaa soittaa. Musiikki on Coach & Tovereille rakas elämäntapa.

Suomi kuulostaa vuonna 2017 siltä, että siinä on Coach & Tovereiden mentävä aukko, yhtye kuvailee tämän vuoden meininkiä.

Coach & Toverit esiintyy Made in Lutakko -tapahtumassa 6.5. klo. 13-14.

Coach & Toverit Facebook-sivu

Ehkä vielä on koittava päivä -kappale (YouTube)

(Teksti: Tiia Heikkilä)

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

w

Connecting to %s