Talon toimijat esittelyssä: Akseli Hiltunen

Matti_Partanen

Vasemmalta oikealle: Minttu Minkkinen (taustalaulu), Akseli Hiltunen (laulu, kitara), Henna Peltonen (taustalaulu), Mikael Minkkinen (basso), Timo Hanhisalo (kitara, taustalaulu), Sami Kotola (koskettimet, taustalaulu, perkussiot), lattialla Paavo Rikkilä (rummut). Kuva: Matti Partanen

Akseli Hiltunen julkaisi vuonna 2014 soololevyn nimeltä Parafilia – Lauluja Ulkopuolelta, jonka tiimoilta oli tarkoitus lähteä kiertueelle. Nykyinen kokoonpano kasattiin pikkuhiljaa loppuvuodesta 2014, juurikin tätä kiertuetta varten. Jäsenet ovat alunperin kotoisin eri puolilta Suomea, mutta nykyisin rock-kollektiivi toimii Jyväskylässä, treenaten Lutakossa ja tehden yhteiskunnallisesti kantaaottavaa musiikkia tietynlaisella kapinahengellä.

Haastattelimme yhtyeen rumpalia Paavo Rikkilää ja kitaristia Timo Hanhisaloa ja utelimme, millaisia fiiliksiä tästä Lutakon talosta herää. Yhtyeellä on talossa treenikämppä ja Rikkilä kertoo olleensa myös Jelmun vapaaehtoisena. Molemmat ovat sitä mieltä, että Tanssisali Lutakko on Suomen paras rock-klubi ja järjestelyt siellä ovat aina toimineet, samoin laitteisto. Lutakon lavalla soittaminen on ollut yhtyeelle eräänlainen saavutettu etappi. Täällä kaikkia yhdistää innostus live-musiikkiin ja yhdessä tekemiseen, täällä vallitsee hyvä henki, Rikkilä kuvailee.

Oona_Ahokas

Kuva: Oona Ahokas

Viime vuonna Akseli Hiltunen oli lämmittelemässä yleisöä Lutakossa ennen WÖYH!- ja FM2000-yhtyeitä, joka oli yhtyeen jäsenille hieno kokemus, sillä he ovat seurailleet WÖYH!-yhtyeen meininkiä jo pidemmän aikaa. Oli hienoa soittaa samalla lavalla samana iltana heidän kanssaan, Hanhisalo kertoo ja Rikkilä muistelee ilolla samaa iltaa, ja keikan jälkeistä saunaa. Toiseksi kohokohdaksi miehet mainitsevat toisen pitkäsoiton äänitykset viime vuonna, joihin kuului pitkiä päiviä ja suuria määriä kahvia. Lopputulos on sellainen mihin voi olla tyytyväinen.

Evelina_Braam

Kuva: Evelina Braam

Made in Lutakon keikkaa yhtye odottaa innolla monestakin syystä; se on kevään viimeinen keikka, joka tapahtuu juuri kotipaikkakunnalla Jyväskylässä ja juurikin Lutakossa, Tiisun läsnäoloa unohtamatta!

Akseli Hiltunen esiintyy Tanssisali Lutakossa tapahtumapäivänä 6.5. klo. 21. Lippuja illan keikalle täältä!

Akseli Hiltunen Facebook-sivu

Akseli Hiltunen Spotifyssa

Nyt Nyrjähdän! musiikkivideo (YouTube)

(Haastattelu: Tiia Heikkilä ja Pauliina Pitkänen. Teksti: Tiia Heikkilä)

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s